Tyylisuuntauksia
Tää ois äiti. Tällä olis neljä lasta ja tää olis kauheen onnellinen. Tää tykkäis hyvästä ruuasta, ruuanlaitosta, lastenvaatteista, romantiikasta, oopperasta, pukudraamoista, maalaamisesta ja avantoinnista. Ja sitte tää tykkäis paljo muistaki jutuista. Ja olis kauheen kiinnostunu elämästä ja ihmisistä.
tiistai, 21. helmikuuta 2012
Mini Rodini
Vakaumukselliset Mini Rodinin kannattajat ovat jo ekat ostoksensa uudesta kevätmallistosta esitelleet, minä tulen hiukan matti myöhäsenä.
Meillä ei juurikaan ole Mini Rodinin vaatteita. Pääpiirteittäin ne ei ole mieleeni juurikaan, mutta tykkään niitä kyllä katsella muiden blogeissa. Joihinkin blogeihin Mini Rodini suorastaan kuuluu!
On meillä joku t-paita, yksi punainen toppatakki ja yhdet perhosleggarit viime mallistosta ja kyllä tästä uudestakin mallistosta löytyi muutama kiva juttu.Karttavaatteet ovat huikea idea, en ole vielä muualla samantyylisiin törmännyt. Pandoista en ole ikinä oikein innostunut, mutta multicolorversiona nekin toimivat. Nämä kolme vaatetta ovat siis suosikkini Mini Rodinin keväästä.
***
Lukijatarjous Pipa's Kids
Löytyipä taas aivan uusi ihana nettikauppatuttavuus, Pipa's Kids!
Pipa's Kidsissä on myynnissä söpöjä, virkattuja hattuja, tyllihameita, sisutustarroja sun muuta suloista.
Tyylisuuntausten lukijana pääset nyt Pipa's Kidsiin shoppailemaan 20% halvemmalla! Syötä alekoodikenttään koodi TYYLI20, niin loppusummasta vähennetään -20%.
Tarjous on voimassa viikon eli tämän kuun loppuun.
Ihanaan nettiputiikkiin pääset tästä: *KLIK*
***
maanantai, 20. helmikuuta 2012
Munattomat pinaattiletut
Koska meidän Nöpöllä on muna-allergia, niin näitä munattomia ohjeita riittää blogissanikin. Alergisille hyvä juttu ja saa näitä muutkin kokeilla. Esim. jos on munat loppu, mutta sattuisi nämä muut aineet löytymään, niin hyvä hyvä.
Tällä ohjeella tulee oikein jäpäköitä pikkulettuja eli räiskäleitä. Isompia lettuja en kokeillut. Olisi pitänyt testata edes yksi, mutta en testannut=/
Tässä ohje:
- 4 rkl soijajauhoa
- 6 dl vehnäjaouhoja
- 4 rkl lämmintä vettä
- 5 dl maitoa (tai kauramaitoa)
- 1 prk Piltti päärynäsosetta (muutkin merkit käy)
- 1/4 tl ruokasoodaa
- 1/2 dl siirappia eli kunnon luraus
- 5 rkl sokeria
- 1/2 tl ruususuolaa
- jotain marjajauhetta, jos haluat (voi jättää poiskin)
- 150g hienonnettua pakastepinaattia
- 2 rkl rypsiöljyä
1. Sekoita soijajauho lämpimään veteen ja anna voipua 5 min.
2. Sekoita kuivat aineet.
3. Sekoita maito, kuivat aineet ja soijajauhomössö keskenään ja vispaa vispilällä kunnolla. Voit käyttää halutessasi myös sähkövatkainta.
4. Lisää siirappija rypsiöljy, kun muut aineet on hyvin sekaisin ja vatkaa vielä hetki.
5. Lopuksi lisää sulanut pinaatti, sekoita tasaiseksi.
Paista pannulla voissa.
Tarjoile hillon kera.
Ps. Tällä ohjeella voit tehdä tavallisetkin räiskäleet, kun jätät pinaatin pois ja lisäät hiukan sokerin määrää.
***
Tunnisteet:
allergia,
kasvisruoka,
munattomat ruokaohjeet,
ruokaohje
| Toiminnot: |
5v neuvolassa
Viime viikolla käytin Nöpöä neuvolassa ja tänään poitsua. Enää ei käydä samalla kertaa molempien kanssa neuvolassa, kuten vauvana, sillä neuvolan vastaanotto vie aikaa niin paljon, että olisi kohtuutonta odotuttaa toista lasta aulassa. Eikä seuraavan tutkimisesta enää mitään tulisi, kun lapsi olsi saanut pitkästyä tunnin ennen sitä. Neuvoloiden leikkipaikoilla ei nimittäin ole kovin kehuttavasti leikkivälineitä, mikä on hyvinkin harmi. Tässä pikkuaulassa, jossa odotimme, oli tasan yksi vauvalelu tarjolla kaikenikäisten viihdykkeeksi=/ Olisikin mukavaa, jos joku voisi lahjoittaa neuvoloihin uusia leluja: parkkitaloja, pikkukeittiöitä jne.
Meidän neuvolaan on mentävä linja-autolla. Pikkuiset tykkäävät bussimatkoista. Bussimatkan aikana on aikaa jutella. Tällä kertaa leikimme haastattelua, siitä poitsu tykkää.
Laitan tähän joitain kysmyksiä vastuksineen, kun ne ovat niin hellyyttäviä.
Ä: Mikä on lempivärisi?
P: Punainen. (Ei ole vaihtunut pitkään aikaan.)
Ä: Mikä on lempiruokasi?
P: Kala ja sitten pinaattiletut (ne itse tehdyt ja niitä poika toivoo tänäänkin ruuaksi).
Ä: MIkä on lempielokuvasi?
P: Leijonakuningas
| Takki Reimatec, turkoosit farkut Lindexin uutta, nahkasaappaat Kavat Extreme, myssy Ciraf. |
Ä: Mikä on äidissä kivointa?
P: Haliminen ja pussaaminen sen kanssa.
Ä: Mikä on Nöpö-siskossa parasta?
P: Kun se haisee niin hyvälle.
Ä: Mikä on isosiskossa kivointa?
P: Kun se askartelee.
Ä: Entä isoveljessä?
P: Painiminen. (Sama oli isissä parasta).
Ä: Mikä on talvessa parasta?
P: Lumipallojen heittely.
Ä: Entä kesässä?
P: Saa ihailla uusia kesäkenkiä (hahhaaa, kenkäfriikkeys ei näytä hellittävän!)
Lunta satoi eilen ihan älyttömästi! Lumikasat ovat paikkapaikoin aivan järjettömiä. Jotkut bussipysäkit ovat tyystin hautautuneet lumen alle. Autolla töihin aamulla lähtijöille tuli varmasti hiki, kun kaivoi ajopeliään hangesta. Tällaisissa kohdissa on niin ilo olla joukkoliikenteen käyttäjä. Traktorit kuuluivat jyräävän reittejä yölläkin, jotta ihmisten olisi mahdollista päästä aamulla valvollisuuksiinsa. Ja kun matkasimme neuvolaan, lisää pyrytti.
| Poitsu avaa uutta leluaan. |
Poika oli kasvanut hyvin. Pituutta on nyt 109,5cm eli miinuskäyrällä pysytellään, kuten ennenkin. Paino on kuitenkin pluskäyrällä: 20,5kg. Kaikki motoriset ja kongnitiiviset taidot ovat hyvät, kuulo ja näkö pelaa.
Poika valitsi rokotuslelukseen (kun 4-vuotiaana ei muistettu rokotuttaa) Lego Ninjago-pakkauksen.
Oikein mukavaa uuden viikon alkua kaikille lukijoilleni! Sen verran vinkkaan teille, että arvontojen suhteen keväästä ja kesästä on tulossa legendaarinen ja bloggerin lukijapalkkiini kirjautuneena lukijana tulette pääsemään kaikkiin parhaisiin kilpailuihin mukaan! Kiinnostaako esim. ihana tyllihame, Bisgaardin herkkuväriset kumpparit tai Ticketin kevätmalliston uutuudet? Niiden kaikkien tavoittelemiseen teillä on mahdollisuus tulevina kuukausina! Nämä kaikki ovat kiitokseksi teille matkakumppanuudesta ♥
***
| Toiminnot: |
Keltaiset kumpparit vol 2
Kun Nöpölle löytyi keltaiset kauniit Vikingin kumpparit kevääseen, piti poitsullekin saada vastaavat. Onneksi Nokialta oli tullut myös keltainen malli kevätuutuuksiin ja nappasin yhdet meille.
| Kumpparit löytyi ihan Prismasta. |
***
Tunnisteet:
jalkineet,
Nokian,
sadevaatteet,
välikausi
| Toiminnot: |
sunnuntai, 19. helmikuuta 2012
Laskiaispullat ilman munaa
5 dl kevyt- tai kulutusmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 ½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
200 g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 ½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
200 g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
1. Sulata voi kattilassa.
2. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murentele joukkoon hiiva.
3. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon.
4. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma ja suola.
5. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä ensin puuhaarukalla sekoittaen ja lopuksi käsin vaivaten.
6. Lisää taikinaan voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.
7. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. 45 min.
8. Jaa taikina kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Leivo taikinasta pitkä tanko ja leikkaa yhtä suuriin paloihin.
9. Pyöritä paloista pullia käsiesi välissä tai pöytää vasten pyöritellen.
10. Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle. Anna pullien kohota liinalla peitettynä n. 10 minuuttia.
11. Voitele maidolla tai siirappivedellä ja ripottele pinnalle raesokeria.
12. Paistetaan +200c n.10-15min eli kunnes pullat on ottaneet kauniin värin pintaansa.
13. Jäähdytä pullat ja täytä hillolla ja kermavaahdolla.
Meillä taikinasta tuli 14 isoa pullaa.
***
Lushin kautta kotiin
Asematunneliin on tullut uusi Lush-myymälä. Arkipäivänä ohi kulkeissani liike oli ihan tyhjä, mutta perjantaina klo 16.10 melkolailla täynnä.
Minulla on päivävoide ihan lopussa. Se on Body Shopin C-vitamiinivoide ja olen kyllä tykännyt, mutta olen vaihtelunhaluinen paitsi lastenvaatteissa, myös kosmetiikassa ja nyt hankin Lushilta seuraavan päivävoiteen ja yövoiteen. Providan kehäkukkavoidetta on vielä yökäyttöön, mutta kun se loppuu, otan käyttöön tuon Skin Drinkin. Minulla on ollut stä aiemminkin ja se sopii iholleni. Koostumus on paksua eikä käy meikin alle, kuten tuo Imperials, mutta yöksi kuivaihoiselle tosi ihana. Tuoksu voi olla jonkun mielestä kumma, koska tuotteessa on aitoa sesamöljyä, aloeveraa, avocadoa ja kaakaovoita. Tuote ei tuoksu keinotekoisen marjaiselle tai parfyymeille, vaan miedosti noille edellä mainituille ainesosille.
Imperial-voide on kevyt ja sopii päiväkäyttöön sekä meikin alle. Se sopii sekä kuivalle että öljyiselle ja aknesta kärsivälle iholle, se käy oikeastaan melkein kaikille. Se sisältää kuninkaallista tiikerinliljaa sekä yrttejä kuten mustaseljauutetta, tuoksuorvokkiuutetta sekä mäkikuismaa. Mäkikuisma rauhoittaa tulehduksia ja sen sanotaan karkoittavan pahoja henkiä, kerrotaan Lushin kotisivulla.
Silmänympärystuotetta en ole käyttänyt aikoihin, mutta nyt halusin kokeilla Lushin tuotetta. Lush lupaa: " Kaikkein hellävaraisin kosteusvoide kaikkein herkimmälle ihoalueelle. Puhdas, yksinkertainen, virkistävä ja kosteuttava: peittää ohuet rypyt, lievittää turvotusta ja rauhoittaa silmänympäryksiä ja silmäluomia. Sopii myös hyvin meikin alle." Katsotaan sopiiko se minulle ja pitääkö lupauksensa. Hinta ei ainakaan ole paha, alle kaksi kymppiä.
Virkistävän tuoksun takia hankin myös tuon sitruksille tuoksuvan Bohemian saippuapalan. Saippuassa on käytetty rapsiöljyä ja kookosöljyä sekä merisuolaa, joten se on ihoystävällisempi kuin tavan saippuat.
Lushilla on myös nettikauppa, löydät sen täältä: *KLIK*
***
Voi pojat!
Kerrankin oli kaupoilla niin, että Nöpölle ei löytynyt mitään ja poitsulle vaikka mitä. Harvassa ovat nämä hetket.
Turkoosit farkut ovat todella makeet. Niistä tuli heti poitsun lempparit. Niillä saa kivaa swingiä päivään. Farkut löytyivät Lindexiltä. Punaisiakin olisi ollut, mutta meillä on ollut punaiset aikanaan, nyt ei tehnyt niitä mieli. Vaaleanpunaisetkin löytyi, mutta Nöpöllä on jo vaaleanpunaiset farkut.
Kumpparilahkeiset farkut ostin Kappahlista. Samoin sieltä on tuo farkkusomistettu paita, muut paidat on Lindexiltä.
Just kun pääsin selvittämästä ettei pojille löydy kaupista koskaan mitään!
***
| Toiminnot: |
lauantai, 18. helmikuuta 2012
Synttäriasu
Omituinen juttu, kun Nöpö halusi lähteä tänään vaaleanpunaisissa farkuissa kaverin synttäreille. Siellä taatusti kaikki muut on mitä kimaltelevimmissa ja pyörivimmissä mekoissa, mutta meidän tyttö sydänpolvifarkuissa ja Benettonin teepparissa. Aika jännä veto Nöpsyltä.
| Nöpön mielestä kuvassa on hän itse. |
Tässä on menossa joka aamuinen karsastushoito. Toinen silmä peitetään tarralapulla, jotta karsastavan silmän veltostuneet lihakset voimistuvat ja harjaantuvat. Tarkempi postaus lappuhoidosta löytyy täältä. Aika paljon kivemman näköinen hoito, kuin se missä aiemmin käytettiin ruskeaa peittoa silmälasin päällä, vai mitä? Tärkeintä tietysti on itse hoito, ja kun ei ole ollut näitä tarroja tai muitakaan vaihtoehtoja tarjolla, niin niillä konsteilla on menty mitä on ollut. Kuvassa Nöpölle ei ole pukemisen jälkeen laitettu vielä silmälaseja, mutta ne kuuluvat myös hoitoon olennaisesti.
Farkut ja pitkähihainen H&M, t-paita Benetton.
***
Tunnisteet:
Benetton,
HennesMauriz,
Nöpö
| Toiminnot: |
Teinin toiveruoka
Tänään sai 13v toivoa lounasruuan. Kuin apteekin hyllyltä tuli kana-parmesansalaatti ja patonki. Salaattiin ei laiteta sipulia, oliiveja tai rucolaa, kuten normaalisti laittaisin. Ainekset ovat helpot:
- salaattia (tässä tapauksessa jäävuorisalaattia)
- kurkkua
- tomaattia
- broilerin rintafilesuikaleita
- parmesania
- oliiviöljyä luraus kastikkeeksi
- muutama suihkaus balsamicoa valmiiseen salaattiin
Paistoin kanat oliiviöljy-voiseoksessa, johon lappasin omatekoista currya. Jos haluat tehdä lisäaineetonta curryä, siihen tarvitset seuraavia mausteita, kutakin saman verran:
- paprikajauhetta
- korianterijauhetta
- inkiväärijauhetta
- mustapippuria (tätä tulee vain n. 1/10 muihin nähden)
- jeeraa, jos haluat. Itse en käytä.
Tästä currysekoituksesta saa loistavan dipinkin, kun laittaa noita mausteita kutakin n. 1/4 tl, hiukan suolaa, sokeria 1/4tl ja balsamicoa pienen lorauksen kermaviilin sekaan.
Parmesan saa olla mitä tahansa parmesania. Ei kannata tehdä sitä virhettä kuin minä kerran, että ostaa sitä parmesanin vieressä olevaa "italialaista salaattijuustoa" vai oliko se tuon nimistä, en muista tarkkaan. Joka tapauksessa se oli ka-ma-laa. Sellainen musta pussi samannäköisiä pieniä juustonviipaleita, kun parmasanviipalepurkissa, mutta halvempaa. Makuelämys oli järkky, aivan kuin olisi kumista Edamia syönyt: ei maistu, ei tuoksu, ei mitään. Kumia hampaissa, yök. Tässä kohtaa ei todellakaan kannata alkaa säästämään.
| Meillä käytetään tätä parmesania ja se on ainakin hyvää. |
Oikein rentouttavaa lauantaiehtoota!
Minä painelen saunaan lämmittelemään luitani.
***
Tunnisteet:
ruokaohje,
ruuanlaitto
| Toiminnot: |
Väriä kiitos!
Tykkään kovasti multicolorraitapaidoista. Polarn O Pyretiltä löytyi kiva. Hauska detalji on vaaleanharmaat resorit. Hiharesorit ovat pitkät, mikä lisää käyttöikää. Poitsusta on tullut melkoinen tyylinikkari ja hän oli polleana, kun housut ja resorit mätsäsivät täydellisesti. Välillä tämä tarkka pukeutuja sukiutuu hänestä esiin ja toisinaan sitten taas kaveri ei piittaa mitä yllä on, kunhan ei ole kylmä eikä kuuma eikä hierrä tai kierrä.
Poitsun oli pakko saada nuo uudet Livie & Luca-bootsit jalkaan myös. Ne on niin hienot. Ei ne tähän asuun istu, mutta liikuttavaa on, miten poikalapsikin voi olla innoissaan uusista kengistään.
Pallopipot on kivat. Löytyi nekin Po.P:sta. Nöpölle on tuo valkopohjainen. Molemmat ovat unisex-mallia. Hiukan värit ovat kuvatessa vääristyneet, sillä nuo punaiset pallukat ovat oikeesti pinkkiä ja toimivat loistavasti Ticksun pinkin haalarin kanssa. Palloja on niin monen värisiä, että pipo sopii kyllä melkein minä vaatteen kanssa tahansa. Sama sinisessä pipossa. Ihanasti saavat sitten pikkuiset samistella.
***
Tunnisteet:
Poitsu,
Polarn O Pyret
| Toiminnot: |
perjantai, 17. helmikuuta 2012
Sinistä ja punaista Po.P:lta
Polarn O Pyretin vaate on minusta tyypillisimmillään sinistä ja punaista raitaa. Ja vihreää, sitä limeen menevää raikasta ompuhkoa vihreää. Mutta ei puhuta siitä nyt, nautiskellaan perusväreistä sinisestä ja punaisesta.
Tämmöisiä sinipunavaatteita on Po.P:lla tällä hetkellä tangoissaan. Jos on tangoissa. Aikoinaan tykkäsin kovastikin Polarnin vaatteista, mutta taisin jossain vaiheessa kyllästyä siihen, että aina kun kuvastossa ihastuin johonkin, oli se kaupasta loppu juuri meidän koossa. Tätä kun tapahtui toinen toisensa perään riittävän usein, meni into koko puulaakista. Toisaalta harmi. Nytkin olen innostunut yhdestä vaatteesta, joka on uusinta uutta Po.P:lla, mutta saa nähdä viitsinkö mennä edes katsomaan onko sitä tarjolla.
EDIT: Menin katsomaan kummiskin, kun liike oli matkani varrella koululta kotiin. Ihmetys ja kummastus, kun kaikkea oli tarjolla ja kaikissa kokonumeroissa. Se vaate, mitä olin himoinnut kuvastosta, olikin livenä ihan muuta...Ei yhtään niin kiva! Mutta jotain muuta löytyi, siit myöhemmin ;)
Noilla raitapaidoilla, joissa on kivaa jekkua, voisi lapset hiukan samistella. Tosin Nöpö tykkää, että tällaiset trikoomekot on yömekkoja. Oikeat mekot hänen mielestään pyörii tai kimaltaa tai molempia.
![]() |
| Betonimyllyautoja, joista tulee mieleen Me&I. Mutta tää on kiva. |
![]() |
| Pilkkukuumeisn punainen pilkkupaita. |
![]() |
| Ruutujen ystävälle ruutumekko. |
Lopuksi pyjama. Tästä tykkkään. Jaksaisikohan mennä katsomaan Po.P:n liikkeestä olisiko näitä koossa 116cm...?
Edit: Olihan niitä!
***
Addicted to silver
![]() |
| Bibgaardin venykenilkkurit. |
Moni muistanee, että meikäläinen on heikkona hopeisiin lastenkenkiin. Tosi outoa, myönnän, mutta minkäs teet. Onneksi tautiini on lääkettä, ihanaa lääkettä onkin. Ulkomaisista nettikaupoista bongaan useinkin kaikkea ihanaa hopeista jalkinetta, mutta nyt löytyi kotimainenkin nettikauppa, josta saa upeita merkkejä ja malleja. Jopa hopeisissa kengissä iski runsauden pula!
![]() |
| Bungaardin ensinilkkuri. |
Tämä ihana, minulle uusi nettikauppa, on Pikkujalat. Lämmin suositteluni, oikein lämmin!
Palvelu oli jotain käsittämätöntä, miltei ekstaattinen kokemus ja toimitus ääntä nopeampaa. Mulla nimittäin tuli parikin eri sohlausta tilauksessa ja kaikki saatiin sovittua täysin kivuttomasti. Kangät ovat jo matkalla meille, vaikka eilen illalla myöhään viimeistelimme kaupat. Tätä nettiputiikkia en aio unohtaa.
![]() | |
| Ciao Bimbi talvinilkkurit. |
![]() |
| Ihanat Anguluksen sydänsandaalit. |
![]() |
| Primigi sisätossut pikkuisille. |
Tilasin meille jotain ihqua...
...eli Aruto Rapin sydännilkkurit Nöpölle ensi kevääksi ♥
Pakko oli myös sortua johonkin, joka ei ollut hopeista.....
...eli Primigin perhossandaalit. Onko ihanampia pikkutytön kesäkenkiä!
Poitsulle tuli Lillisistä nämä Livie & Luca-bootsit. Toi ruskea hiukan tökkii, mutta menkööt nyt tämän kerran. Livenä ruskea on nätimpi, on hiukan tummempi sävy kuin kuvassa. Poitsu oli onnensa kukkuloilla. Hänellä kun tuppaa iskemään siskon kengistä usein kenkäkateus, mikä on täysin ymmärrettävää. Tytöille tuntuu olevan sekä vaatteissa että kengissä vaikka mitä ihanuuksia tarjolla, mutta pojille on tarjolla sitä samaa peruskamaa. Nyt sai poikakin jotain hopeista kenkiinsä!
Pst!Tulossa on myös jotain teille, rakkaat, armaat lukijani...Pysykää leveleillä, jos rakastatte laatukenkiä ja teille kelpaisi yksi pari täysin ilmaiseksi ;)
***
Tunnisteet:
Angulus,
Aruto Rap,
Bisgaard,
Bundgaard,
Chiao Bimbi,
jalkineet,
Livie ja Luca,
nettikauppa,
Primigi
| Toiminnot: |
torstai, 16. helmikuuta 2012
Smäfolk uutta
Småfolkin tyyli on pysyy värikkäänä. Hyvin retrokkaita ovat useimmat kuosit, mutta kyllä niistä aina meillekin jotain mieleistä löytyy.
Printit ovat lapsekkaita ja hauskoja.
Nuo t-paidat voisin ottaa vaikka kaikki! Oikeanpuoleinen Nöpölle farkkujen kanssa ja kaksi muuta poitsulle.
Trikoomekotkin ovat ihan veikeitä, mutta Nöpön mielestä niissä ei ole tarpeeksi prinsessaa.
***
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































