Tässä tarhakuva, johon unohdin vaatettaa lapset kuvaustamineisiin. Ihan kiva tästäkin tuli, vai mitä?Omaan vuoteeni on mahtunut isoja isoja asioita:
*Olen luopunut kotiäitiydesta ja antanut luottamukseni ulkopuolisten käsiin, uskoen lapseni heidän hoitoonsa.
*Havainnut pikkuisten päiväkodin ihanaksi ja turvalliseksi paikaksi ja henkilökunnan mukavaksi.
*Olen aloittanut opintoni kohti unelmieni ammattia ja ensimmäinen etappi on pulkassa ilman että yhtään rästitenttiä roikkuisi tulevalle vuodelle.
*Vauvojen äidistä olen huomannut tulleeni vilkkaiden ja päämäärätietoisten taaperoiden äidiksi.
*Koululaisten olen saanut huomata olevan jo pikku-murkkuja!
*Ihmissuhteidenkin saralla olen saanut oppia jälleen tänäkin vuonna paljon, joihinkin ihmisiin jouduin pettymään, mutta vastapainoksi sain roppakaupalla uusia ihania tuttavia ja jopa joitakin luotettavia ystävyyden alkuja.
*Tulin ensi kertaa tädiksi.
*Kohokohdaksi on nostettava myös piikkimaton ostamisen, sillä sitä vertaan tärkeimpiin voimaantumismetodeiksini jokapäiväisessä elämässäni.
*Sain rakastaa ja tulla rakastetuksi; huomata myös että omaan mieheensä voi tunteet vain voimistua ja voimistua, en käsitä kuinka paljon ihmistä voi edes rakastaa! Ottaen lukuun että takana on vähäuniset ja rankat pikkuvauva-vuodet, tämä on suorastaan käsittämätöntä!
*Huomata että kaikkeen mitä haluaa, riittää aikaa ja siksipä olen ennättänyt bloggaillakin varsin tiiviisti. Blogi on oma pakopaikkani ja iloni, toivottavasti se on tuottanut iloa myös teille!
Meidän poppoo haluaa kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia lukijoita ja kanssablogisteja.
Ps. Haluan muistuttaa kaikkia jotka empivät elämänratkaisujensa kanssa, että aina kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta aukeaa-rohkaisen teitä toteuttamaan unelmianne! Siivet kantavat kyllä!
***
