Eilen laitoin meidän Mini A Turen anorakin myyntiin Kirpun puolelle. Mukaan tulee tuo samaa sävyä oleva lämpöinen neulelippis. Ja koko takissa on 98cm.
Nyt on viimeinen hetki laittaa asiasta s-postia, sitten anorakki menee julkiseen myyntiin huutikseen.
Onnellista viikonlopun alkua kaikille! Meillä on joululoman loppu käsillä ja viikonloppuna laitamme joulun pakettiin. Hiukan tulee ikävä tuota kaunista kuusta. Mikäs estäisi pitämästä sitä vaikka juhannukseen, omassa huushollissa, mutta kaksiverron kivempi on taas ensi joulun alla kaivaa se esiin, kun on ollut ikäväkin.
Joululoman projektit on saatu päätökseen:
*lukujärjestyksen laatiminen
*huutistelua
*huutis- ja kirppukirjeiden postittelu
*kirppispöytien varaaminen
*alennusmyynneissä koluamista
*salilla käyty (no joo, vain kerran, mutta tyhjää parempi)
*ulkoilua (enemmänkin olisi voinut, mutta jälleen tyhjää parempi!)
*laatuaikaa perheen kera (paljon!)
*wc:n ja kylppärin perusteellinen vuosisiivous
Lisäksi ylitin itseni siivoamalla oman vaatekaappini ja nyt on kyllä sanottava, että olisi asiaa alennusmyynteihin. Heitin ihan karkealla kädellä melkein kaikki Pelastusarmeijalle! Ei ihminen käytä vaatetta, jota ei ole muutenkaan käyttänyt kahteen vuoteen! Liian isoja, liian pieniä, liian sitä, liian tätä...Vain pari neuletakkia kirpaisi, joita en ole osannut käyttää, vaikka kauniita ovatkin. Muista on suorastaan ilo luopua! Ja tuli niin ilmavat hyllyt!
Tärkein tavoitteeni joululomalla oli kuitenkin
********rentoutuminen********.
Alkuun se oli haastavaa. Kierrokset eivät meinanneet tasaantua ja oli vaikea olla. Siinä kohtaa oli hyvä homma tuo kylppärin ja vessan suursiivous, sai purkaa kaikki patoumat!
Pääsin kuin pääsinkin laskeutumaan joulun tunnelmaan minäkin, eikä vähiteln ihanan mieheni ja suloisten lasteni ansiosta, mutta saarijoulu oli se mikä varmaan lopulta ratkaisi. Oli oikein hyvä ratkaisu olla poissa tietsikalta ja saunoa ja levätä; katsoa Jane Austenia sadannen kerran, löhöillä, nauraa, katsoa talvilintujen puuhastelua ruokintapaikalla...
Nyt maanantaina, kun arki alkaa heti hyvin haastavissa merkeissä, tunnen akkujeni latautuneen. Hieno homma. Tästä on hyvä jatkaa.
Mites muiden lomat on sujuneet?
***
9 kommenttia:
Meilläkin pitäis kuusi ja koristeet laittaa pois. Ensin odotin joulua syyskuusta asti ja sit se on niin nopeesti ohi et harmittaa. Joten nyt odotan sit kesää :D
Joku saa tuosta ihanan takin kevääksi!
Meillä siivottiin myös joulu pois jo aiemmin viikolla. Halusin kuusen ym pois alta jos olisi tullut lähtö synnyttämään...pöh, yli menee tämäkin ;)
Itse siivosin myös ennen joulua vaatekaappini, aika paljon karsin pois. Samalla teemalla kuin sinäkin...jos jotain ei ole vuoteen-kahteen käyttänyt, niin tuskin käyttää jatkossakaan. Päivitystä täytyy suorittaa kunhan vähän palaa normimittoihin ja tietää mihin kokoon sitä asettuu ;)
titti, niin se on...Joulu ja juhannus tulevat joka vuosi ja aina ne on ohi sekunnissa!
Ida-A, anorakki on niin ihana!
Tuo joulun tienovilla synnyttäminen/lasketun ajan vahtaaminen on täälläkin niin tuttua!
Ja vaatekaapin siivous on suoranaista terapiaa!
Wau, reipas sinä! Tuo kaappien siivoaminen on munkin jatkuvalla to-do listalla, mutta harvoin pääsen toteutukseen asti. :-)
Meillä on menty jo arkea viikon verran, mutta onneksi sentään normaalia hiljaisemmalla tahdilla.
Hyvää Loppiaista ja lataahan akut piripintaan täyteen!
Jassu, kaappien siivous tapahtui mullakin extemporé yöllä! Hih! Enpä viitsinyt alkaa moralisoimaan, että pitäsi nukkua! Seuraavana päivänä fiilis olisi taas ollut ohi. Kaappien siivousfiilis tulee niin harvoin, että siihen kannattaa heti tarttua (eikä ollu aamulla minnekään kiire).
Heippa!
Uusi lukija täällä jättää ekaa kertaa kommenttia! Löysin blogisi ihan hetki sitten ja tykkään kovasti :)
Tänään olikin hauska sattuma kun lähdin lasten kanssa meidän lähipuistoon ja teidän nuorimmaiset olivat siellä isänsä kanssa leikkimässä. Tai ainakin niin luulisin, ilmeisesti olivat kylässä täällä päin. :) Suloinen parivaljakko, poikani yritti kovasti heidän kanssa leikkiä, teidän poitsulta tuntui virtaa löytyvän samoin kun omaltani :)
Seurailen siis jatkossakin blogiasi :)
-Sanna
Sanna, olet lämpimästi tervetullut Tyylisuuntausten maailmaan!
Hassua, että olette sattuneett meidän pikkuisten kanssa samaan puistoon!
Mieheni lähettää terveiset!
Tosiaan ovat kyläilemässä sielläpäin, kun minun oli pakko tehdä lukujärjestys kevääksi ja sitä laatiessa pitää olla täysi rauha.
Virtaa riittää poitsussa, eläväinen ja ehtiväinen kaveri=)
Täällä(kin) rentoutumistavoite täydellisesti saavutettu! Ollaan vielä tämä viikko otettu lomailun kannalta, ja kerrankin tuntuu että sitä aikaa on ollut riittävästi kaikkeen: on ehditty valmistella joulua, fiilistellä juhlatunnelmissa, nauttia joulunpyhistä, järjestää ja juhlia synttäreitä, siivota perusteellisesti, pitää pyjamapäiviä, pelata ja leikkiä lasten kanssa, katsoa leffoja, siivota perusteellisesti, pöyhiä muistoja ja suunnitella tulevaa... Ulkoilu on ainut joka jäi vähemmälle, eivät oikein säät houkutelleet. Samoin vaateinventaarion tekemistä riittää mainiosti keväällekin - ikuisuusprojekti. Eikä kuustakaan ole vielä laitettu pakettiin, se tehdään vasta sunnuntaina. Koristeita olen keräillyt hissukseen varastoon, ihan kaikkia en ole vielä raaskinut...nautiskellaan nyt vielä viikonloppu. Ihanaa viikonloppua & reipasta arkistarttia maanantaille!
Miikkis, ihan kuin mun elämää!
Oikein ihanaa loppiaista kamu ♥
Lähetä kommentti