tiistai, 31. tammikuuta 2012

Keittiöitä värin nälkäiselle





Talvella on kaunista, kun hanget hohtavat valkoisina. Valkeaa unelmaa...Mutta sieluni halajaa jo värien ilotulitusta keväiseen tyyliin! Kevättä odotellessa voi makustella näillä värikkäillä keittiökuvilla.






Itse pidän pinkistä ja violetista, mutta enpä tiedä rohkenisinko laittamaan keittiöön runsain mitoin. Kaikki neljä kuvaa ovat siis eri keittiöistä. Yhdessä kuvassa (vas.alh.) on keittiön yksityiskohdat värikkäitä, se sopii minun tyyliini. Pinkki, violetti ja kirkkaanpunainenpa sopivat hyvin yhteen, wau!




Tässä vielä yksi hempukkavaaleanpunainen keittiö. Tapetti keittiössä on jotenkin rajat murtavaa ja hassua minusta.





Yhdellä keltaisella kattoluiskalla on saatu pirteä ilme koko keittiöön. Kello yhtenäistää koko keittiön teeman limetin keltaiseen ja valkoiseen.









Yksityiskohdillakin voi pelata ja tuoda väriä keittiöön, ei tarvitse koko kaapistoja laittaa uusiksi.



Luovuus kunniaan!





Ihana persoonallinen ja aurinkoinen ruokailuhuone. Miltei kaikkien mahdollisten värien sekamelska tuntuu kodikkaalta ja viihtyisältä, ei kaoottiselta lainkaan. Mieluusti hörppisin aamukahviani näissä tunnelmissa.










Eiköhän tässä jo saatu värikylpyä kerrakseen! 
Minkä sinä ottaisit?







Kaikki kuvat hosetohome.co.uk





***

13 kommenttia:

dibsukka kirjoitti...

oi että, minä haluan tuon hempukkakeittiön. Aivan ihana!!

jarna kirjoitti...

dibsu, hih, olisi kyllä ihan sinun tyylisesi!

Sarita kirjoitti...

Aikasten makeita nuo raikkaan ja rohkean väriset keittiöt! Itse en varmastikaan uskaltautuisi tekemään noin radikaaleja valintoja, en koe omaavani niin vahvaa tyylitajua. Meillä on siis tylsästi kokovalkoinen keittiö, se on tosin yksityiskohdilla helppo saada eri tunnelmaiseksi eli sinänsä muuntautumiskykyinen.

dibsukka kirjoitti...

Eikös:D

Kiitos näistä värikkäistä kuvista. Piristystä tähän pakkasaamuun.

jarna kirjoitti...

Sarita, minuakin kyllä pelottaisi alkaa noin radikaalia muutosta tekemään...Ja vaatisi syvää rakkautta johonkin väriin,että jaksaisi sitä sitten noin isoina pintoina katsella vuosikausia. Mutta yhden seinän maalaaminen keittiössäkin tehostevärillä on ihan hauska ja toimiva kikka ja helppo tarvittaessa muuntaa toisenväriseksi.

dibsu, minua ainakin aivan lämmittävät nämä iloiset värit! Ihan kuin aurinko paistaisi.

Vera kirjoitti...

Mä tykkään väreistä keittiössä ja muuallakin! Ja tämän talven aikana oon alkanut enemmän tykkäämään pastelleista sisustuksessa ja valkoisesta, ja näitä värejä en ole voinut sietää yli kolmeenkymmeneen vuoteen =)

Tällä hetkellä meidän keittiöstä löytyy ainakin valkoista, kirkkaanpunaista, turkoosia, vaaleanpunaista, vaaleanvihreää ja vaaleansinistä.

Maria kirjoitti...

Meille kelpaisi tuo ylimmän kuvan keittiö :) Lattia on aika mieletön!

jarna kirjoitti...

Maria, yläkuvan lattia onkin IHAN teidän näköinen!=)

Vera, teillä onkin iloisesti värejä keittiössä!
Sun prinsessointi on selkeesti edennyt, viehtymys pastelleihin on siitä selkeä merkki! =D

jarna kirjoitti...

Mulle kelpais tuo alakuvan ylävasen ja sen kollaasin yläpuoleinen ruokatila. Mutta todellinne unelmakeittiöni on aika toisen näköinen.

Cato kirjoitti...

Meillä on korkeakiiltoista valkoista ja tummaa laminaattia keittiössä ja tekstiileillä tuon väriä sinne. Väriä on helppo vaihtaa mielen mukaan, mutta mua himottais kokeilla tuota erivärisiä tuoleja. Meillä on juuri noita Kodin Ykkösen tuoleja korkeakiiltoisina valkoisina mutta niitä voisi tosiaan hankkia kaikissa eri väreissä, sopisi valkoisen pöydän kaveriksi :) Niitä ei harmi vain taida olla korkeakiiltoisena.

jarna kirjoitti...

Cato, teidän keittiö kuulostaa ihanalle! Ehdottomasti hankkisin sinne moniväriset tuolit, vaikkei ne olisikaan korkeakiiltoiset!

Tea kirjoitti...

Hmm... näyttää hyvältä. Värikaipuuta täälläkin.
Tuo valkoinen ja vaaleanpunainen sytyttävät erityisesti. Turkoosikin saa tänä keväänä palata keittiöömme pitkästä aikaa.

jarna kirjoitti...

Tea, liity vaan värikaipuu-jengiin=) Huomaan, että blogini onkin ollut aika väripitoinen viime päivät =)