keskiviikko, 25. tammikuuta 2012

Kokot



Olen jo jonkin aikaa halunnut kävellä marketeissa astiahyllyjen ohi ja jäänyt ihailemaan Arabian Koko Roses-kuppeja. Niissä on jotain samaa kuin Villeroy & Bochin Sambassa; väriä, pyörrettä, iloa, meininkiä. Sellaisista kupeista haluan aamuisin juoda kahvia ja imeä tuota tunnetta sisääni. Iloa ja väriä ei voi olla liikaa, etenkään Suomen talvessa.

Joskus huomaan katselevani mustavalkoisia astioita sillä silmällä. Mutta ei mene aikaakaan, kun tajuan että mustavalkoisuus ei vaan ole mun juttu.

Tähän asti olen onnistunut jatkamaan matkaa astiahyllyiltä tutulle ja turvalliselle ruokaosastolle.




Tänään kuitenkin ostin ekat Koko Roses-astiat meille. Haluan makustella onko niistä kiva juoda kahvia. Kahvin juonti, kuten teenkin, on nimittäin herkkä alue ja perustuu allekirjoittaneen osalta hyvin pitkälti fiilistelyyn. Tuollaiset kuvassa olevat valkoiset, aaltoilevat lautasetkin olisi kivoja...



***

9 kommenttia:

Miikku kirjoitti...

Minä tykkään Koko-sarjasta!
Perus osat meillä valkoisia(kahvi-ja teekupit,lautaset yms) ja tarjoiluastiat(mm.juuri nuo kuvissa näkyvät kulhot) sitten kaikissa ihanissa väreissä.

Kyllä kahvi/tee maistuu ihanassa kupissa paljon paremmalle:)

-S kirjoitti...

Mäkin vähän haikailen meille noita samoja mukeja.. mutta vielä on ainakin mies saanut pidettyä ohjakset tiukkana - meillä on kuulemma aivan liikaa kahvikuppeja (mikä tämän mielestä ei pidä paikkaansa).

Ne on ihania!

Taika kirjoitti...

Nuo Ruusuiset Kokot on ihania! Itse haaveilen Teemasta Turkoosina. Muta en vielä ole raaskinut ostaa..
Mukavaa viikkoa!

jarna kirjoitti...

S, mun tyttö sanoi samaa: "Äiti meillä on ihan liikaa kahvikuppeja!"
Ja minä sanoin ihan kuten sinä: "Ei pidä paikkaansa!" =D

Miikku, olen niiiin rakastunut noihin ruusukokoihin! Hyvä maku sullakin siis ;)

jarna kirjoitti...

Taika, ruususet on kyllä oikein ihania. Pakko saada lisää!=D

MamaE kirjoitti...

jos lähellä on halpahallia, siellä ainakin osa koko-sarjaa -50% > poistuvia värejä.

jarna kirjoitti...

MamaE, meillä ei ole ollenkaan HalpaHallia täällä. Ja toisekseen mua ei henk koht kiinnosta kuin nuo ruusuiset. Ja sitten nuo valkoiset lautaset.

jadore kirjoitti...

Meillä on KoKo-sarjaa. valkoista ja vaaleansinistä. Vaaleansinisestä en enää tykkää. Haluisin koko valkoista tai ihan mieluiten valkoista Teemaa -tylsyyden huippu :D

jarna kirjoitti...

jadore, sulla on joku valkoisten astioiden kausi. Ja onhan ne ajattomia. Kuviollisiin kyllästyy aina jossain vaiheessa.