sunnuntai, 15. tammikuuta 2012

Kuumepotilaan päivää




Nöpö heräsi viime yönä puolilta öin huutamaan kurkku suorana. Ensin luulin, että hän olisi nähnyt pahaa unta, mutta kyse olikin päänsärystä. Nöpöllä tulee aina kova päänsärky, kun kuume alkaa nousta (onko joku muu, jolla itsellään tai jonka läheisellä olisi tällaista oiretta?).  Annoin kuumelääkkeen ja rauhittelin pitkään, ennenkuin neiti vaipui taas uneen.




Aamulla heräsi lämpöinen ja uupunut neiti. Taas kuumelääkettä ja Barbie dvd pyörimään. Leffan loputtua kuumelääke oli alkanut vaikuttaa ja tyttö piristyi.









Nöpö vaihtoi yömekkonsa second handina eurolla ostettuun suloiseen vaahtokarkin vaaleanpunaiseen tyllialushelmaiseen hameeseen, polvisukkiin ja mustaan H&M-paitaan. Mustaan! Meinasin pyörtyä, kun neiti tuli pyytämään mustaa paitaa hameen kaveriksi! Tyylitajuko kehittymässä? Tosi kivasti musta yläosa tasapainottaa karkkimaista alaosaa.








Koko päivän on olleet tosi kivat leikit. Poitsu yrittää parhaansa mukaan välillä  tulla sotkemaan, kun Nöpö ei halua häntä mukaan. Meistä lapsilla pitää olla oikeus välillä leikkiä omaakin leikkiä, jos sellaisen on luonut isolla työllä toisen puuhastellessa muuta. Suurimmaksi osaksi toki pikkuiset leikkivät keskenään ja kannustammekin leikkimään yhdessä.









***

18 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Fannilla on nyt parin viimeisen kuumetaudin aikana ollut kovaa päänsärkyä. Ekalla kerralla käytiin iha lääkärissäkin, kun oli tosi korkea kuume, pelästyin ettei vaan ole aivokalvontulehdusta. Nyt viimeisellä kerralla valitti myös niskasärkyä päänsäryn lisäksi, mutta kuume ei ollut niin korkea, joten en huolestunut. Usein myös oksentaa, jos kuume on korkea (yli 39 astetta).

zanne kirjoitti...

Paranemisia Nöpölle!

Rimpsukaisa kirjoitti...

Minulla alkoi kuumeilu aina päänsäryllä lapsena ja nuorempana.Joskus yläasteella alkoi migreenit ja muutenkin olen 'päänsärkyherkkä',veto,hartioiden jännittyneisyys ym. laukaisee aina jomotuksen.Toivottavasti Nöpölle ei moisia vaivoja tule koskaan kiusaksi.Mutten siis usko että on kovinkaan harvinainen oire,en ole varmaan ikinä kuumeillut ilman päänsärkyä.

jarna kirjoitti...

Mari, arvaa sonko täällä hötkyilty muutaman kerran sitä aivokalvontulehdusta! Esim. viime yönä Nöpöllä alkoi päänsärky juurikin niskasta, mutta kuume oli aika matala. Joskus on ollut korkeaa kuumetta ja niskasärkyä, mutta ei niskan jäykkyyttä, joka yleensä myös kuuluu aivokalvontulehdukseen.

Rimpsukaisa, toivotaan ettei aa migreeniä sairastaa koskaan...Harmi että sinulle on moisia vaivoja kertnyt=/

zanne, kiitos. Vaikuttais kyllä olevan jotain hyvin lievää onneksi...

Nanna kirjoitti...

Meillä ei aikaisemmin ole päänsärkyä flunssan yhteidessä ollut, mutta nyt parina viime kertana Tellu on valitellut kovaa niskasärkyä ja pian perään päänsärkyä. Lähes paniikissa ollaankin kerran lääkäriin juostu aivokalvontulehdusta peläten, mutta kyseessä onneksi väärä hälyytys.

Pikaista paranemista Nöpölle!

Taika kirjoitti...

Toivottavasti Nöpö pian parenis eikä kuume enää nousesi.
Suloinen potias siellä on. =D

Onaha kirjoitti...

Mulla itsellä särkee herkästi päätä jos on kuumetta tai sitten ihan vaan kova flunssa.

IHANA pöllöaiheinen pussilakana? Mistä tuollaisia saa?

Sopii kyllä tosi kivasti toi musta paita prinsessaiseen alaosaan :)

Toipumista!

Onaha kirjoitti...

Heh, ei oo totta! Rupesin katsomaan alempaa postausta ja siellähän se pöllölakana oli :D

jarna kirjoitti...

Onaha, hyvä että pussilakanatiedot löytyi=)

Taika, kyllä se kuume ainakin vielä illan suussa nousi, mutta ehkäpä ei enää yöllä, toivotaan!

Nanna, ei oo totta, teilläkin! Onkohan se jotain tiettyä virusta sitten...? Vai alkaako pienten päänsärky herkästi niskasta?

Hanna kirjoitti...

Pikaista paranemista Nöpölle!

Henna kirjoitti...

Paranemisia Nöpölle! Tiedäthän aivokalvotulehdustestit? Hyviä ensiaputestejä ovat esim. potilaan pään passiivinen nostaminen takaa niin, että leuka menee rinnuksille. Tai sitten jalkojen vuoronperään nostaminen, ensin reisi 90° kulmaan ja sitten alasääri kattoon. Jos on tulehduksesta kyse niin nuo ei onnistu.
... on noiden pienten kanssa aina huolta, meikä osaakin sitten kaikki umpisuolitulehdustestit unissaankin etu- ja takaperin :) ... onneksi on ollut aina väärä hälytys vaikka kaksi kertaa lähdettiin sairaalaankin.

jarna kirjoitti...

Henna, niskajäykkyystesti oli näppärä, kiitos kovati! Tuota jalkajuttua en tajunnut=/ Pitää katsoa olisiko googlessa jotain kuvia.

Hanna, kiitos!

La Petite Princesse kirjoitti...

Pikaista, pikaista paranemista <3

jarna kirjoitti...

La Petite Princesse, kiitos. aamuyöllä ainakin nousui vielä kuume. Toivottavasti alkais mennä jo ohitse.

Riikka kirjoitti...

Meillä on esikoisella tuo pääkipu ja usein vielä oksentaa. Paristi on terveyskeskuksessa väitetty, että sillä on mahatauti, vaikka ei ole. Oksentaa kuumeen takia ja kun kuumeen saa alas niin huono olo on poissa. Tämä diagnosoitiin migreeniksi, mutta en ole siitäkään enää varma...kuumeesta se pääkipu tulee.

Henna kirjoitti...

Jarna, katso hakusanoilla Brudschinski (niskajäykkyys) ja Kernig (jalka). Yritän selittää vielä kerran. Lapsi (tämä testi tehdään yleensä vain nuoremmalle asiakaskunnalle, koska vähän notkeampi :)) makaa selällä nostat lapsen jalkaa niin, että reisi on kehoon nähden 90° kulmassa, polvesta alaspäin raaja on käsivarrellasi (90° kulma reiteen nähden). Sitten suoristat alaraajan, siis ylös, niin että koko koipi on pystysuorassa kattoon päin. ... hitsi että oon huono selittämään. Vanhemmille sopivampi testi on Laseque-testi, jossa potilaan jalkaa nostetaan suorana ylöspäin, min. 70° olis toivottava suoritus. Googlaamalla kyllä löytyy varmaan parempi selitys :). Kiva kun oli hyötyä.

Vera kirjoitti...

Paranemisia Nöpölle! Meillä kanssa Eppu tuli koulusta tänään kesken päivän, kolme oppilasta oli ollut vaan luokassa, ja niistäkin kaksi haettiin kesken päivää pois! Huomenna aikoo kuulemma mennä kouluun vaikka väkisin, koska niillä on sellainen sopimus open kanssa, että jos vaan yksi on paikalla, niin lähtevät lähimpään kaupunkiin pizzalle =) Ja siis tällä hetkellä on vaan yksi poika terveenä, ja on kuulemma tosi eppää jos tämä pääsee pizzalle *huokaus*

Eli sairastupaa täälläkin, ja ehti jo tapahtua taas... kurkkkaapas blogiin

jarna kirjoitti...

Vera, ymmärrän kyllä että pojalla on kiire kouluun, jos pizzan hajut jo nenässä ;)

Henna, kiitti, pitää googlata nuo.

Riikka, no itse olemme lastemme asiantuntijoita. Pääasia että itse tiedän mikä lasta vaivaa ja osaat auttaa parhaiten.

Näyttää näitä kuumeessa päänsärkyisiä löytyvän kuin vilkkilästä kissoja! Itse en ollut aienmmin noin rajuun kuumepäänsärkyyn törmännyt! Toisaalta se on hyvä merkki antaa lisää kuumelääkettä, kun päänsärky iskee heti, kun särkylääke lakkaa, jos edelleen kuumetta.