perjantai, 6. tammikuuta 2012

Oi ihana alennusmyynti!


Tänään innostuin lähtemään hiukan alekierrokselle.

Jesper Juniorissaoli vasta -30%, kuten viimekin vuonna alennusmyyntien alussa, sieltä en ostanut mitään.

Lindexiltä en ostanut mitään. Viikko sitten ostimme sieltä 12v tyttären toivomuksesta -50% takin leopardikuosilla.

Zarasta löytyi nuo pääkuvan trikoopaidat poitsulle. Pari tosi kivaa olisi ollut, jotka olisin halunnut, mutta koot oli menneet, mutta on nuokin ihan ok. Hintaa oli yhdellä paidalla alle 5e. Ihmetys ja kumma, kun tytöille ei löytynyt mitään kivaa.

Kappikselta ostin normihintaan Nöpölle sukkiksia, kun entiset on jääneet melkein kaikki pieniksi. Kasvaahan se tyttö, vaikkei sitä mistään hihoista huomaa. Kasvaa ilmeisesti pelkkää jalkaa!

Henkkarilta ei löytynyt kuin hiuskukkia ja ponnarilenkkejä normihintaan. Niitähän meillä ei ennestään ole yhtään, krhmh.





Stockalta löytyi viime kesän Mayoralia. Neuletakkeja meillä on jo liiaksi asti eikä Nöpö ole oikein neuleihmisiä, mutta kun tämä on niin todella hauska! Toivottavasti tulee ensi kesänä käyttöä useasti.

Esikoiselle etsiskelin hupparia, mutta kun en jaksanut mennä enää urheilukauppoja kaivelemaan, eikä muualtakaan löytynyt, tulin tyhjin käsin ja täytynee jatkaa joku toinen päivä.





Enempää ei rapistunut shoppailukunto kestänyt. Sitten piti hakea Punnitse ja Säästä-puodista seljankukkalimonadia ja haihtua kotipuoleen kasseineen...Aika laihahan tuo saalis loppujen lopuksi oli. Olen väsynyt mutta onnellinen.







 ***






***

11 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Tosi kivat nuo paidat, tuollaiset ostaisin ilomielin meidän 7v:lle. Sopivan värikkäät olematta liian lapselliset isompaan makuun. :)
Mitä kokoa noissa muuten oli? Siis onko vaan johonkin 128cm saakka?

jarna kirjoitti...

Mia, oli kyllä kokoja isoimmillekin eli onko ne 152cm asti vai miten? Just isoja kokoja oli jäljellä eniten.

Ida-Antonia kirjoitti...

Ihana tuo Mayoralin neule, viime kesänä jo tuota keltaista pallokuosia ihailin!

jarna kirjoitti...

Ida-A, sama juttu. Jo kesällä ihastelin ja hypistelin, mutta kun todellisuus on juurikin tuo, ettei meillä juuri neuleitä Nöpö ole käyttänyt, niin en raskinut...No, nyt -40% alesta saatoin jo ostaa! =D

Saana kirjoitti...

Mia, Zarassa on isommille kokoon 164 cm asti.

Jarna, kävitkö Aleksin Kappiksessa? En kyllä tiedä onko enää auki, mutta joulun jälkeisellä viikolla oli remonttimyynti siellä meneillään, ja kaikki (siis todellakin ihan kaikki) tuotteet olivat -50%.

jarna kirjoitti...

Saana, kiitti infosta=)
Aleksilla en ole käynyt ja tuskin innostun menemäänkään, ellen nyt ihan satu siihen naapuriin. Lähiviikkoina ei ole asiaa keskustaan, että pitää sinne oikein erikseen alkaa menemään, jos on mennäkseen.

Vera kirjoitti...

Kivoja löytöjä olet tehnyt! Olen tänä vuonna osallistunut aleihin vaan netin kautta, en ole vaan jaksanut lähteä mukaan ryysikseen. Tosin ens viikolla lähdetään Tukholmaan, jos sieltä sitten jotain.... Tosin mukana on mies ja kaksi lasta, joten en ehkä kovin paljon pääse yksikseni kauppoihin, jos ollenkaan.

jarna kirjoitti...

Vera, yhtään ei muuten ollu torstai-iltapäivällä ryysistä!
Mutta Tukholma, oi oi! Siellä ne parhaat alennusmyynnit on ja prossatkin heti alkuun kohdillaan!

Miikkis kirjoitti...

Ihan hyvähän tuo saalis oli :) Kivoja nuo poitsun paidat! Mulla huomenna suunta kaupoille; vähän olen sen varaan laskenut, ettei siellä enää mitään ole...kun ei mitään tarvitakaan :-)

jarna kirjoitti...

Miikkis, varo vaan, on siellä vaikka mitä! =)

jarna kirjoitti...

Tänään oli poitsulla yksi noista paidoista päällä ja osoittautui huippuostokseksi! Aivan ihanan näköinen ja juuri sopivaa kokoa; nappiostos, josta jäi hyvä mieli!