tiistai, 17. tammikuuta 2012

Vinkki talvi-iltoihin





Mahtaako kaapissasi olla vihreää tai valkoista teetä, jota et saa alas sen pliisun maun takia?






Kuten minulla esim. tämä kuvan tee, joka ei todella maistu inkiväärille eikä oikein millekään. Mutta valkoinen tee on huipputerveellistä ja haluan nauttia sitä.



Siispä laitankin teen sekaan tähtiniksen ja palan kanelitankoa. Mausteet tuovat ihanan, talviseen iltaan sopivan lämpimän aromin. Mukaan voi nakata myös palan kuorittua inkivääriä ja lusikallisen hunajaa. Itse nautin teeni makeuttamattomana ja se on huippuhyvää niinkin.

Tähtianista voi käyttää myös ruuanlaitossa. Se on hyvin aromaattinen ja annostelussa on syytä noudattaa varovaisuutta; yksi tähti riittää neljän hengen padan maustamiseen. Se on ruuansulatusta edistävä ja kaasunmuodostusta estävä mauste; sillä on hoidettu reumatismia, koliikkia, vatsakipuja ja yskää; siitä tehtyä uutetta on käytetty diureettina. Tähtianiksella on myös antibakteerisia vaikutuksia, joiden on sanottu muistuttavan jossakin määrin penisilliinin vaikutusmekanismia. Tähtianista ei syödä ruuan mukana, vaan se heitetään pois, kun se on antanut ruokaan makunsa.

Tähtianis on kiinalaisen viismausteen tärkein osa. Muut osat ovat kassia tai kaneli, neilikka, fenkoli ja schetsuanpippuri. Sitä käytetään Kaakkois ja Etelä-Aasiassa liha-, lintu ja kasvisruuissa.

Maailmanmatkaajien on syytä muistaa, etteivät sekoita kiinalaista tähtianista japanilaiseen sisareensa
(Illicium anisatum), joka kuivattuna muistuttaa aivan kiinalaista tähtianista. Japanilainen tähtianis on tarkoitettu huonetuoksuna poltettavaksi ja ruuan joukossa nautittuna se on hyvin myrkyllinen.

Tähtianis loppui sikainfluenssan riehuessa pahimmillaan maailmalla, sillä siitä johdettiin ainetta, josta valmistettiin tamiflu-rokotetta. Sittemmin lääketehtaat ovat oppineet valmistamaan tuon rokotteen ainesosan synteettisesti ja tähtianista on jälleen saatavana kotikeittiöihin.
(Lähde: Star Anise: The Secret Ingredient in Tamiflu)

Raskaana olevien ja imettävien äitien kannattaa vältellä tähtianista, sillä se sisältää  kasviestrogeeneja, jotka saattavat aiheuttaa esim. verenvuotoa.





***

7 kommenttia:

Vera kirjoitti...

Mulla on ton saman valmistajan valkoista teetä, ja se on myös todella mautonta.

jarna kirjoitti...

Vera, valkoinen tee sinänsähän ei maistu oikein millekään. Vihreä tee taas maistuu monien mielsestä naturellina ihan saunavihdalle. Siksi niihin kannattaa kehitellä maustesekoituksia tai ostaa teet valmiiksi maustettuina, kuten minäkin olin ajatellut ostaessani Clipperin inkiväärillä maustetun valkoisen teen. Paitsi että inkiväärin maku puuttui =/

Novella kirjoitti...

Olipa kiva vinkki tuo. :)

Tosin minun ongelma on se, että laitan teeheni maitoa eikä se oikein sovi muuhun kuin mustaan teehen. Kinkkistä.

Onaha kirjoitti...

Missä noita tähtianiksia myydään? =)

jarna kirjoitti...

Onaha, pitäisi saada ihan hyvinvarustelluista marketeista. Ellei muualta löydy, niin etnisissä kaupoissa ainakin on.

Novella, mustan teen joukkoon voi laittaa ihan samat mausteet, mutta ota pois ennen maidon lisäämistä. Kanalitangon ja tähtianiksen voi huuhdella kylmällä vedellä käytön jälkeen, kuivattaa ja käyttää uudelleen vielä muutaman kerran eli niin kauan kuin makua irtoaa.

Heli kirjoitti...

Mistä tietää, kumpia täällä Suomessa myydään, kiinalaisia vai japanilaisia? Mulla on pussillinen (ostin kukkakaupasta) ja voisin hyvinkin kokeilla saada niistä makua teehen. Hyvä vinkki oli tämä!

jarna kirjoitti...

Heli, en suosittele laittamaan teehen, ellei pussissa lue että mausteeksi soveltuva tai esim. latinaksi tuon maustetähtianiksen nimeä.

Ruoka- ja elintarvikekaupoissa myytävät ovat kiinalaisia ihan järjestään. Etnokaupoissa kannattaa olla hiukan varuillaan ja tarkistaa alkuperä.