Benettonin katalogit ovat aina yhtä hurmaavia. Tänä vuonna Benettonin pääväri on viime vuotisen sinisen sijaan vaaleanpunainen tyttöjen mallistossa.
Pääkuvassa meille ostettu mekko oikealla. Täällä on kuvia mekosta Nöpön yllä.
Toinen toistaan viehättävämpiä unelmavaatteita löytyy hattaran ystäville.
Vaaleanpunaista maustetaan omenalla ja toki myös laivastonsinistä on kesämallistoon napattu.
Ja peruspunaistakin löytyy.
| Kaunis takki! |
| Oma suosikkini Benettonilta on nuo liikkikset t-paidat. |
Todella söpöjä kukkamekkoja olikin jo alkanut tulla Kampin Benettonille, jossa niitä hiplailin. Jos haluaa sellaisen kesäksi, kannattaa olla jo liikkeellä. Suomeen tilataan melko pieniä eriä ja kun ne loppuvat, ne loppuvat=/
| Ihana helma! |
Myös ruutuisia vaatteita löytyy kevät-kesästä.Tämä mekko on livenä hyvin sievä, mutta en oikein osaa ajatella sitä Nöpölle.
Meille tuli teeppari, aivan ihana. Kokeilen aina tarkkaan Benettonin t-paitojen laadun, kun jotkut on ihan pluruja ja rahat menevät haaskuun niitä ostaessa, mutta osa taas tosi hyviä, kuten tämä meidän uusin. Olen koukahtanut noihin silmälasipäisiin printtikuviin. Meillä onkin jo melkoinen nippu paitoja, joissa on joku prillipäätytteli pääosassa. Tästä paidasta Nöpön yllä on ollutkin jo yksi postaus.
Kuvassa on myös Ninjasta ostettu kukkapanta. En voi mitenkään vastustaa pantoja, koska niillä saa niin kivaa ilmettä pikkutyttöjen asuihin eikä ne maksa yleensä kovin kummoisesti. Pantoja meiltä löytyykin joka lähtöön. Myös tuo isosilmäinen avaimenperä on Ninjasta.
***

14 kommenttia:
bongasin monta kivaa juttua sun kuvista =) Meillä ei ole Benettonia juuri ollutkaan. Pitäisi varmaan käyvä katsastamassa, kun meillä on tuolla Neidillä tuo hankala koko ja uusia merkkejä haussa. Kai Benettonilta löytyy isommillekin söpöyksiä?
Miima, kaikki nuo kuvien vaatteet löytyy sinne jonnekin 170cm asti! Benetton on siitä kiitollinen merkki, että tällaisia semilapsellisia, suloisia vaatteita on isommillekin. Tosin se vauvojen mallisto vasta söpö onkin!
Moikka, Benetton onkin tuttu meille. Ollut paljon niin neidillä kuin jo poikasellakin merkin vaatetta. Meille on pari ihanaa toppia ja yksi tunika jo kesämallistosta kotiutunut. Tuo toisen kuvakollaasin mekko näyttää aikasta ihanalta! Se missä tyttö seisoo mopedin päällä. -Tiina
Kiva juttu, ehdottomasti siis käytävä kattoon :) Minkälainen mitoitus on? Jos Neiti Pinkki on n. 122 cm pitkä, niin mitä kokoa suosittelisit?
Miima, neuvovat Benettonin liikkeesä mahtavan hyvin. Siellä koot taitaa mennä tasaluvuin eli 110cm, 120cm, 130cm jne. Hihat noissa on pitkiä, kuten lahkeetkin. Esim. Nöpöllä meni vielä tänäkin talvena koko 90cm untsikka, kun mittauksessa neukussa oli pituutta 95,4cm. Eikä ole hihat vielä yhtään lyhyet!
Tiina, on meillekin jo ehtinyt tulla muutakin kuin tuo mekko ja paita. Tämä postaus piileskeli sen verran kauan jo luonnoksissa ennen julkaisuaan.
Totta, se toisen kollaasin vaaleanpunainen ihanuus näyttää kivalta. Sitä ei tainnutkaan olla vielä liikeessä, kun kävin viimeksi.
Ok, kiitos infosta Jarna! =) Ehdottomasti käyn hiplailemassa seuraavan kerran kun kaupunkiin pääsen!
Benettonin ilmeestä tykkään, mutta laadun kanssa saa olla tarkkana. Silmä kyllä harjaantunut sen verran, että ne heikompilaatuiset osaa perkata pois..
Meille tuli useampi sini-valkoinen ihanuus ja vähän hempeyttä ruusuhameen ja kukkamekon muodossa. Pienimmäiselle hamstrasin, mutta täytyy varmaan isosiskollekin käydä vielä hakemassa, kun kokoja riittää.
Onpas noi ensimmäiset mekot kovin kenzo tyylisiä :) ei kopiota edellisistä mallistoista, mutta jos olisin nähnyt vain kuvat mekoista tietämättä kenen ne on olisin voinut antaa pääni pantiksi, että kenzon mallistosta ne on :D
Oi mitä ihanuuksia! Kävin tällä viikolla Benettonissa, mutta mukaan tarttui vielä collegehhousuja ja paitoja alesta. Kesävaatetta en vielä ostanut. Meillä on vauvasta asti ollut kummallakin lapsella aika paljon vaatetta Benettonilta ja meillä pidetään niistä paljon. Meillä tyttönen on pikkasta vajaa 90 cm pitkä ja hänelle koon 90 paita on siinä ja siinä sopiva, mielummin otan hänelle 100 cm paitoja. Mutta kuten sanoit, liikkeissä neuvotaan koon suhteen tosi hyvin. :)
Pia, teillä taitaa olla pitkäraajainen neiti=)
Mekin tykätään Benettonista.
Jessica, no nyt kun sanoit, niin kyllä vaan! Otettu kivasti vaikutelmia, muttei kopioitu.
Noista vihreä-valkoisista tulee Jottum mieleen.
Miikkis, samasta laadun tarkistamisesta minkäin juuri tuossa kirjoittelin.
Meille on myös niitä sinivalkoisia söpöyksiä kotiutunut.
Miima, kiva jos sait inspistä tästä.
Voih mitä näenkään Sarah Kay paitoja ... Meillä ei ole lähimaillakaan Benettonia, mutta tuo paita on saatava neidille jostain. Äiti ei voi vastustaa Sarah Kaytä ;)
NinniKoo, Sarah Kaypä hyvinkin =)
Tässä kohtaa taas harmmittaa kun asutaan täällä kaukana kaikesta :( Niin suloisia vaatteita!! Tuo sarah kay paita olis pakko saada..
Anskuliini, ai sielläkin haikaillaan Sarah-paidan perään =)
Lähetä kommentti