tiistai, 28. helmikuuta 2012

Kevättä asustamassa





Meikäläisellä on kevätsetit mielessä kaiken aikaa. On tämä hullua! Lunta sekun tupruttaa ja pakkaset paukkaa, mutta rouva vaan plärää välikausipipoja! Mutta ehkäpä juuri tämä hössötys pitää mielen pirteänä ja turhan alakulon poissa? Jos se sen tekee, niin antaa palaa vaan, Franck!




Nöpön pinkkiin Ticketin pukuun on valtavan helppo löytää asusteita! Yksivärinen pinkki on asustajan unelma; kaikilla väreillä ja kuoseilla voi leikitellä. Alan oikein päästä yksiväristen ulkovaatteiden hulvattomaan maailmaan. Kun Nöpö oli pienempi, halusin aina kuosikkaita ulkovaatteita. Niiden asustaminen on huomattavasti vaikeampaa. Onneksi oma makunikin oli silloin huomattavasti erilainen: tykkäsin eri kuosien rajattomasta miksaamisesta. Nykyisin silmä hakee harmonisempaa kokonaisuutta.

Kuvan pipot ovat Kappiksen uutuuksia.  Kimperiltä on tulossa vino pino pipoja myös, saas nähdä miltä ne näyttävät meidän puvun kanssa.

Keltainen tuntuu tällä hetkellä suosikilta pinkin kanssa ja sopiikin siihen hyvin. Limekin sopii mahdottoman hyvin, mutta pinkki-lime-kausi mulla oli jossain vaiheessa jo. Kaipaa uutta! Turkoosikin sopii eikä ole yhtään poikamainen, koska pinkki nyt ei vaan voi olla liian poikamainen. Toki pinkki pojallekin käy, mutta ei ehkä kokohaalarina.

Toisena vk-settinä on Nöpölle hankittu aikoinaan tumma violetti plain rain. Koko on 98cm, toivottavasti ei ole vielä pieni. Hiukan nuo koot Ticketilläkin heittelee vuosittain. Syvään violettiin sopii ainakin pinkki näpsäkästi.



Poitsun limeen Ticksuun sopii keltainen, turkoosi ja vihreä sekä musta. Tähtipipot on Lindexiltä, raitapipo Kappikselta ja 100% villaa oleva lippispipo on Reiman. Vanhoja hattuja en ole kaivellutkaan, siellä myös lienee jotain käyttökelpoisia.

Lemppariasustevärinä on tällä hetkellä turkoosi, joka sopii älyttämän hyvin. Sitten on se pilkullinen, tummansinipohjainen Po.P:n pipo, joka ei ole kuvassa, mutta sopii kivasti. Keltaisiin kumppareihin sopii Kappiksen turkoosi-keltaraidallinen pipo kuin nenä päähän. Poitsu ei ole oikein huivityyppejä, niin en ole alkanut hamstraamaan huiveja. Luultavasti huivi päätyy Nöpölle tai 13 v:lle kuitenkin.  Joka aamu saa nytkin taistella kaulan suojaamisesta. Taatusti, kun ilmat vähän lämpiää, kaveri ei suostu kaulaansa mitään laittamaan.

Toisena kevätpukuna poitsulla hankittuna tummansininen tähtikuosinen plain rain. Siihen nyt sopii mikä vaan melkein ja oikein loistavasti ainakin se Lindexin pipo, jossa valkoisella pohjalla mustia tähtiä. Myös keltainen sopii siihen.




Samikset.

Olen tosi onnellinen näistä välikausihankinnoista. Ei haittaa, vaikka kevät alkais jo tulla ;)



***

23 kommenttia:

Novella kirjoitti...

Tosi pirtsakan värisiä nuo teidän lasten välikausivaatteet! :) Minkäslainen vuori noissa Ticketin vaatteissa on? Ja miten tuollainen suht vaalea väri kerää likaa? Joudutko pesemään usein?

jarna kirjoitti...

Moikka,

Ei ole ollenkaan vuorta. Sopii meidän hikipää-poitsulle loistavastii. Jos on viileämpää, lisään fleecetakin alle.

Näistä saa aika kivasti pyyhittyä likaa, mutta katsotaan miten näiden kanssa menee. Tarhaan en varmaan tuota limeä pukua laita ainakaan ihan kuraisimmilla keleillä. Tai jos laitan, niin siellä kyllä puetaan näihinkin kurikset ihan just pukua säästääkseen, mikä on ok.

Hanna kirjoitti...

Pirteältä näyttää, keltaiset kumisaappaat on niin kivat!

titti kirjoitti...

Hyvälle näyttää :) Mulla myös kevätsetit koko ajan mielessä. Hirveesti tekis mieli kaikkea hommata, mut täytyy tyytyä jemmoihin.
Keltainen on ihana väri, vasta tänä keväänä olen siihen todenteolla ihastunut:)

Amalia kirjoitti...

Ihat setit! Mula on välikausi menny ihan penkin alle. Toiselle tytölle on kaksi saman väristä ja kokoista, mutta erimallista takkia . toiselle ei takkia ollenkaan : /.
Jonathanilla oli kans ihania yks värisiä haalareita ja taidamma kittuutella vanhoilla aleihin asti, niin syksyksi sitten uutta. Esikoinen halusi ainakin Limen takin.

jarna kirjoitti...

Amalia, no höh=/
Jonathanin yksivärinen mallisto oli ihna, samoin Remun! Vihdoin alkavat nämä kotimaisetkin valmistajat tulla hiukan muodikkaammiksi.

titti, hyvä jos on jemmoja!

Hanna, minustakin keltaiset kumpparit on huiput!

Miima kirjoitti...

Ihanan raikkaita värejä ja yhdistelmiä, ja tuo keltainen! <3 Sehän käy tumman violetinkin kanssa hienosti!

Mulla on kans kevätvaatteet kutkutelleet jo hyvän aikaa mielessä, vaikka täälläkin vaan lunta tuiskuttaa :D

Heidi kirjoitti...

Ihanan värikkäitä ja keltaiset kumpparit on tosi hienot! meillä on vk-vaatetukset vasta ihan ajatuksen tasolla, hmm, kiire tulee...

Sarita kirjoitti...

Aivan ihastuttavan iloinen kombo tuo pinkki ja keltaiset kumpparit! Kyllä noissa kelpaa hyppiä lätäköissä vähän harmaampanakin päivänä. :)

(Meidän tytöllä on myös keltaiset kumisaappaat ja ne ihan oikeasti valaisee niitä harmaita sadepäiviä!)

jarna kirjoitti...

Sarita, uskon! Keltainen tuo aurinkoa harmaaseen päivään!

Mammis kirjoitti...

Onpa ihana asut! Tuota limeä haalaria olen himoinnut itsekin, mutta pelkään sen lika-arkuutta. Meillä oli turkoosi uffo viime syksynä ja se oli ihan kauheassa kunnossa koko ajan. Keltaiset kumpparit löytyvät meiltäkin ja toisella pojalla on ihanan limet kumpparit :)

jarna kirjoitti...

mammis, juu täytyy hiukan katsoa missä olosuhteissa sitä käyttää. Onneksi on se tummansininen plain rain =) Ja sitten ihan tavan takkeja, esim. T2H-tähtitakki sinisenä ja sen kanssa sitten kappiksen mustat housut tai kuivalla ihan farkut.

L-E kirjoitti...

Jänniä yhdistelmiä :D. Itse en ikinä yhdistäisi tuollaista toista vihreää limen kanssa :O. Nää taitaa olla makuasioita eli ei kannata kiistellä ;).

Sanna kirjoitti...

No kyllä nuo setit kummasti piristääkin! Tässä lumimyrskyssä sitä toivoo jopa kumisaapaskelejä.

Sanopas, jos olet kaikki pipokaupat surfannut, mistä löytäisi pipon MaTin vaaleanliilaan takkiin (viime kevään mallistosta)? Helpottaisit mun surffausprojektia. :)

Tea kirjoitti...

Ihanan pirtsakat setit!
Mua on alkanut himottaa turkoosi.
Tiedätkö, onko se tämänvuotinen turkoosi Uffo enempi sininen kuin turkoosi? Kuvista näyttäisi, että sininen.

jarna kirjoitti...

Tea, siniseltä näyttäisi, mutta en ole muistaakseni livenä nähnyt. Olisko joku muu lukijani?

Sanna, äkkiselleen ei tule mieleen. Eikä joku muu väri siihen kävisi? Valkoinen? Pinkki? Musta? Itse laittaisin pirteää pinkkiä, niin ei menisi liian hempeäksi =)

L-E, tosi kiva kun tulit kertomaan mielipitteesi! Nämä väriasiat jos jotkut on mielipiteitä eikä niistä tosiaan kannata kiistellä, mutta keskustelu on tervetullutta. Itse tykkään toisinaan vähän kummallisista yhdistelmistä =)

Vera kirjoitti...

Tosi reippaan värisiä noi setit, ja keväisiä!
Mä tykkään myöskin yksvärisistä haalareista, ja meillä on kaapissa tähti-uffo! Nyt oon ihan pulassa et mitä teen, isokin se on. On meillä sit yksvärinenkin uffo (ja sopivakin vielä), mut mä vaan murehdin sitä tähtihaalaria et mitä sille tekis =)

Miikkis kirjoitti...

Nuo alimman kuvan yhdistelmät miellyttävät silmääni oikein kovasti! Po.P:n pilkkupipot passaavat varmasti myös tosi kivasti näihin.

Keltainen ja pinkki sopivat kyllä ihanalla tavalla yhteen - itsekin olen tainnut saada yliannoksen pinkki-lime-yhdistelmästä, vaikka paljon olenkin siitä tykännyt. Turkoosi-pinkki olis kans aika herkku!

Teidän välikausi on kyllä hyvällä mallilla, meillä se(kin) jätättää... Ticketin pinkit pallotakit on, mutta harmaat housut ja ykköshaalarit puuttuvat. Ruusua hankintalistalla. Jokohan sinä ehdit postata ruusuhaalarin asustamisesta?

Henna kirjoitti...

Ihanat värit! Varmaan sunkin innostamana meidän kahdella nuorimmaisella onkevättakit limenä ja pinkkinä, toista päivää käytössä (täällä kevät tulee yön yli) ja näyttää tosi ihanalta kun lähtevät kaksistaan kouluun. Pipoja ei ole, eivät suostu niitä laittamaan kun lämpömittari näyttää plussaa. Olkoon.
Nro 2 halusi kevääksi lilaruudullisen trenssin. Ja vanhimmalle pitäisi löytää jotain sopivaa. Mitä teidän 13 v. käyttää välikausina?

jarna kirjoitti...

Henna, kiva kuulla, että olen saanut olla inspiroimassa yteidän kevättä =)
Ja vähäks kade, kun teillä kevät jo pitkällä, yhyy!
13v:llä on ihana pinkki Ticketin takki, sitten tummasävyinen (violettia, harmaata, mustaa) villakangaspusakka ja sähkönsininen trenssi ainakin. Voi olla muitakin takkeja, en ole varma mitkä mahtuu enää. Mutta nuo on ainakin sellaisia mitä muistan hänellä olevan. Nahkatakkia mankuaa kovasti, mutta katsotaan...Emme ole mallista ihan yhtä mieltä =)

Riikka kirjoitti...

Oon etsinyt keltaisia kummareita tytölle eli mistä ostit nuo? Tosin ostin sitten jo vaaleanpunaiset...kun ei keltaisia osunut eteen.

jarna kirjoitti...

Riikka, aiemmassa postauksessa jo olen kertonut, että ihan niinkin eksoottisesta paikasta kuin Prismasta löytyi sekä Nokialaiset että Vikingit. Lisäksi nettikaupoissa on monen merkkisiä keltaisia, mm. Bisgaard, Bundgaard, Crocs jne.

Henna kirjoitti...

Meidän 13 v käyttää joskus mun (keino)nahkarotsia, on sellanen bikermallinen. Ajattelin että hänelle vois ostaa ihan omansa. Oikeestaan aika kiva kun ollaan nykyään samankokoisia ja monissa asioissa samoilla linjoilla. Musta tuo keinonahka on ollut tosi hyvä kun sen saa pesukoneeseen. Eikä näytä mitenkään keinotekoiselta. Ja hinnassa huomaa selvän eron.